Lauantaiaamuna yritin löytää tieni adventtikirkkoon, jonka osoitteen olin sähköpostilla saanut. Kirkolle löysin helposti ja metro vei kämpän läheltä kirkon viereen, joka sijaitsi aivan kaupungin keskustassa tärkeimpien nähtävyyksien tuntumassa. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että kirkko on remontissa ja toistaiseksi suljettu. Portin pielessä oli myös kyltti remontista, mutta siitä ei selvää ottanut ja ohikulkenut hyvää englantia puhunut kiinalainen ei osannut selittää minulle väliaikaista kokoontumispaikkaa. Ehkäpä jossain vaiheessa syksyä löytyy myös se paikka. Selvittelyt on käynnissä.
Kirkon kulmilla tapasin pari ystävällistä samanikäistä kiinalaista, jotka kertomansa mukaan opiskelivat englantia ja myös puhuivat sitä sujuvasti. Kokematon turisti lähti sitten heidän mukanaan pieneen teetupaan, jossa kiinalainen nainen esitteli ja antoi maistaa erilaisia teelaatuja. Esittely oli mielenkiintoinen ja maistuva sekä jutustelu kiinalaisten kanssa oli myös mukavaa ja opetti uusia asioita ja tapoja Kiinasta. Kun eteen tuotiin lasku, paljastui esittelyn todellinen luonne ja kukkaro myös keveni kohtalaisesti. Omaa tyhmyyttähän se oli lähteä tuollaiseen mukaan, mutta kokemus sinänsä oli hyvä, joskin ylihinnoiteltu. Se oli kuitenkin vain rahaa ja osasin kieltäytyä vielä suurimmista laskuista enkä ostanut mukaan teetä. Ensi kerralla osaa varautua vastaavaan tilanteeseen paremmin. Kaikesta oppii, joskus kantapään kautta.
| Teemaistelu. Pienestä huijauksesta huolimatta hauska elämys. |
Loppulauantain kiertelin lähinnä kaupungin puistoja, jotka ovat komeita ja mukavan rauhallisia paikkoja kaiken muun vilinän keskellä. Osassa puistoista oli paljon porukkaa, mutta ei samaa liikenteen hulinaa ja melua kuin katujen varsissa. Ihmisten menoa oli mukava ihmetellä ja kameraan kertyi iso kasa kuvia puistoelämästä. Shanghain kirjasto oli myös mielenkiintoinen paikka ja käsiin sattui ulkomaisten kirjojen osastolla "Lonely Planet - Finland". Matkaoppaassa oli esimerkiksi esitelty Joensuun kulinaristiset nautinnot kuten "karjalanpiirakka" tai torin laidalta löytyvät "grillis". Noin 10 kilometrin kävelyn ja 8 tunnin kaupunkiseikkailun jälkeen oli paikallaan istuskella ilta rauhassa kämpillä ja järjestellä vähän valokuvia, joita nyt myös löytyy nettialbumista.
| Yksi puistoista, jossa hienot suihkuläheet |
Lauantaina en siis päässyt kirkkoon, mutta sunnuntaina hakeuduin sitten kansainväliseen yhteiskristilliseen seurakuntaan, josta olin kuullut. Englanninkielinen jumalanpalvelus järjestetään siellä kahdesti päivässä ja itse olin toisessa sessiossa. Kirkko oli aivan tupaten täynnä ja ylimääräisiä penkkejä jouduttiin tuomaan keskikäytävälle, jotta useat sadat ihmiset mahtuivat istumaan. Ylistysmusiikki oli hienoa ja amerikkalaislähtöinen pastorikin puhui asiaa. Ilmoittauduin "foreign students" -listalle, joten siellä pääsee tapaamaan ikätovereita aikanaan. Oli niin paljon väkeä, ettei vielä päässyt kunnolla tutustumaan ihmisiin, mutta ehtii tässä vielä syksyn mittaan.
Nyt on uusi opiskeluviikko alkanut ja varattu myös junalippu Pekingiin, jonne ensi viikonloppuna suuntaamme. Tarkoituksena käydä linnunpesässä kannustamassa Leo-Pekkaa ja päästä olympiatunnelmaan paralympialaisissa. Vierailu Kiinan muurilla ja muissa tärkeimmissä nähtävyyksissä on myös ohjelmassa. Paljon on täällä nähtävää ja koettavaa. Joka päivälle jotain uutta...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti