tiistai 14. lokakuuta 2008

Hongkong

Takana taas viikko täynnä toimintaa: vähän tenttiinkertailua sekä jälleen yksi lomailureissu. Hongkong oli hyvää vaihtelua ja sai vähän irtautua kiinalaisesta menosta, vaikka se virallisesti Kiinalle kuuluukin. Tunnelma oli paljon länsimaalaisempi ja jotenkin rennompi Shanghaihin verrattuna. Matkailu sekä uusien asioiden näkeminen avartaa ja on aina yhtä mukavaa.


Panoraamausta Viktoria Peakilta


Tänään oli ensimmäinen tentti, jossa kuulusteltiin kiinalaisen lääketieteen perusteita sekä diagnostiikkaa. 100 monivalintakysymystä, joista 60 pitäisi saada oikein tentin läpäisyä varten. Oli paljon hankalia ja toisiaan muistuttavia vaihtoehtoja eikä oma opiskelu ole ollut kaikkein tehokkainta, joten täytyy vain toivoa parasta. Paljon jäi arvailun ja villin päättelyn varaan. Tentistä näki, että täkäläinen opiskelu painottaa enimmäkseen ulkoamuistamista. Osa teorioista sopii myös länsimaalaiseen logiikkaan ja selittää asioita järkeväntuntuisella tavalla. Mutta sitten on hyvin paljon asioita, joita joku viisas on vuosisatoja sitten päätellyt ja joita kaikki kiinalaiset nyt sinisilmäisesti pitävät totuutena. Esimerkiksi faktahan on, että munuaiset avautuvat korviin tai että maksa on kuin puu. Tällaisia asioita on myös hyvin vaikea painaa mieleen ja tuntuu myös turhalta opetella niitä, koska ne eivät vain tunnu järkeviltä. Tenttiin lukua häiritsi myös hiukan se, että löysin netistä länsimaalaisen akupunktiolääkärin opuksen, joka kumoaa suurimman osan kiinalaisten ajatuksista. Enemmän olen tuon länsimaalaisen ajattelun kannalla, mutta täällä täytyy nyt vähän ymmärtää myös kiinalaisia - ainakin, jos haluaa selvitä kurssista.

Kiinalainen lääketiede ja Kiina unohtui siis hyvin Hongkongissa. Oli mukavaa tulla paikkaan, jossa ihmiset kommunikoivat sujuvasti englanniksi eivätkä kaikki ihmiset huutaneet ja ryntäilleet jatkuvasti kaikkialle. Kaupungin alueella riitti kyllä ihmisiä ja vilinää, mutta kaikki olivat ystävällisempiä ja rennompia. Metrosta pääsi ulos ilman, että päälle tunkee kymmeniä kiinalaisia, jotka haluavat parhaille paikoille. Sen sijaan ihmiset odottivat rauhallisesti laiturilla, että matkustajat tulevat ulos ennenkuin alkoivat ahtautumaan metroon. Metro oli muutenkin hyvin positiivinen yllätys, koska se oli loppuun asti suunniteltu ja junan vaihdot sujuivat muutamalla askeleella. Meidän hostelli oli aivan metropysäkin vieressä, joten kulkumuotoja ei tarvinnyt montaa kertaa miettiä.


Metrossa oli väkeä, mutta ihmiset odottivat nätisti jonoissa


3 päivän aikana ehdittiin näkemään Hongkongin tärkeimmät nähtävyydet, vaikka hyvin löysällä ja kiireettömällä aikataululla kaupungissa pyörittiinkin. Ensimmäinenä päivänä patikoitiin Viktoria Peakilla rauhallisen luonnon ja komeiden näköalojen keskellä. Kaikki liikenteen melu ja välitungoksen vilinä hävisi mielestä kapeita luonnon vihreyden ympäröimiä polkuja talsiessa. Iltapäivään kuului vielä bussimatka Hongkongin saaren eteläpuolelle mutkaisia vuoristoteitä pitkin. Loikoilu hiekkarannalla auringonpaisteessa ja uinti viilentävässä meressä täydensi rentoa päivää. Naama sai hiukan ylimääräistä väriä päivän aikana, joten seuraavana päivänä tajusi sitten hankkia hatun suojaamaan päätä auringolta. Sitten sai taas rauhassa käveleskellä maailman suurimman istuvan buddha-patsaan ympärillä sekä samalla Lantaun saarella olleita kävelyreittejä pitkin. Kowloonin puolella oli sitten vähän kiinalaisempaa menoa torikujilla, joissa jokaisessa löytyi tiukasti oma teemansa - lintumarkkinat, kukkamarkkinat, kultakalakaupat sekä vaatekojut ja muut olivat kaikki omilla alueillansa. Myyjät eivät kuitenkaan olleet yhtä röyhkeitä ja samalla tavalla tyrkyttäviä kuin Kiinan puolella, vaan markkinoita pitkin sai kävellä niin rauhassa kuin tiukassa ihmisvilinässä vain ikinä pystyykään. Viimeisen illan "kruunasi" vielä Symphony of Lights, joka on maailman suurin pysyvä valoshow, jossa muutama hassu valo rakennuksien seinissä sekä parit valonheittimet vilkkuvat ja pyörivät musiikin tahtiin. Ihan jännä idea, mutta eipä tuo suuresti hätkäyttänyt - vihreät valonheittimet oli kyllä tehokkaita.


Rauhallinen merenrantaraitti


Sunnuntaina ehdittiin vielä ennen kotimatkaa pyörähtämään eräässä kaupungin puistossa sekä nunnaluostarin etupihalla, jotka oli ihan hienoksi laitettu ja mukavaa nähtävää. Samantyylistä löytyy kaikista kiinalaisista puistoista, mutta kiviset lohikäärmeveistokset ja vihreät istutukset on aina rauhoittavaa nähtävää. Lääketieteen museosta löytyi vanhoja sairaalakalusteita ja antiikkikadulta tarttui mahjong-peli matkamuistoksi laiskasti tingittyyn hintaan, jotta pääsi hiukan ylimääräisistä dollareista eroon. Lentomatkalla tuli jo paluu todellisuuteen, kun piti käyttää aika hyväksi ja opetella kiinalaista lääketiedettä. Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut reissu jälleen kerran ja voin suositella Hongkongia, jos lähistölle joskus sattuu eksymään.


Iltanäkymä Hongkongin puolelle


Nyt pitää varmaan tyytyä Shanghain elämään vähäksi aikaa, kunnes taas seuraava reissu tulee eteen. Jossain vaiheessa lähdetään porukalla käymään Keltaisilla vuorilla, jossa pääsee pakoon kaupungin melskettä ja jossa saa ihastella komeita vuorimaisemia ja puhdasta luontoa. Ensi viikonloppuna on formulat Shanghaissa ja useita nähtävyyksiä voisi vielä täällä käydä katsomassa, joten menoja riittää niin paljon kuin vain jaksaa. Välillä on kuitenkin hyvä vain pysähtyä ja rauhoittua. Enkä jaksa muutenkaan stressata sitä, että joku asia jäisi näkemättä. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi eikä tarvitse nähdä - parempi, että nauttii siitä, mitä milloinkin tekee.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Lisää lomailua

Tänään palattiin opintoihin ja ensimmäinen aamupäivä sairaalalla on myös takana. Myös akupunktioklinikka oli lomaillut, joten kävijöitä oli ruuhkaksi asti. Meitä ohjaava lääkäri vaikutti mukavalta, vaikka ei nyt ehtinyt paljoa meitä opettamaan. Seurailtiin vierestä kuinka potilaita piikitettiin ja kupattiin. Vielä ei päästy tekemään mitään ja pari ensimmäistä viikkoa onkin tarkoituksena vain katsella ja valmistautua pieneen käytännön tenttiin, jonka jälkeen saadaan toivottavasti itsekin piikitellä asiakkaita.

Pieni lomareissu Qingdaoon kurssikavereiden Jaanan ja Marcian kanssa meni oikein mukavasti ja ainakin junassa tuli oleskeltua ahkerasti - itse asiassa enemmän kuin perillä määränpäässä. Menomatka meni leppoisasti maisemia ihastellen, lepäillen, kiinaa opiskellen ja nuudelikuppeja tyhjennellen. Maalaismaisemia katsellessa olisi tehnyt mieli päästä todelliseen kiinalaiseen ympäristöön keskelle riisipeltoja vaikkapa polkupyörällä matkustellen. Tällä kertaa oltiin "hard-sleeperissä", joka on nukkumavaunujen alempi luokka. Hytissä on yhteensä 6 matkailijaa kolmessa kerroksessa ja pelkkä avoin oviaukko käytävään. Sängyt oli kuitenkin pehmustettuja, vaikkakin suurelle länsimaalaisille hiukan kapeahkoja. Unta sai kohtalaisesti ja suureksi yllätykseksi sai taas huomata, että tavallisesti kovaääniset kiinalaiset rauhoittuvat yöksi - pitäähän sitä joskus levätä, että jaksaa päivät pauhata.


Makoilua hard-sleeperin välipedillä


Qingdaossa oli ensimmäisenä tehtävänä saada matkaliput myös kotiin ja pitkännäköisestä jonotuksesta huolimatta saatiin paikat yöjunaan puolessa tunnissa. Menolippuja hankkiessa oli jouduttu jonottamaan jopa 3 tuntia, joten tällä kertaa palvelu oli nopeaa. Keskustan alueella oli paljon ihmisiä ja ranta oli pakkautunut kiinalaisista turisteista, joille aurinko paistoi kirkkaammin kuin saasteisissa sisämaan kaupungeissa. Pienen rantakävelyn jälkeen jäi turistikohteet väliin väentungoksesta johtuen, joten suuntasimme hotellia kohden, joka olikin useamman kymmenen kilometrin päässä. Tunnin taksimatka toimi samalla kiertoajeluna, joka meni rantaviivaa pitkin ohittaen erilaisia omaperäisiä patsaita ja myös purjehduksen olympia-areenat. Illan ohjelmassa oli käynti International Beer Festivalissa, joka oli ei-niin-kansainvälinen koko perheen tapahtuma. Muutama ulkomaalainen oluen ystävä sattui illan aikana vastaan tulemaan. Suurella alueella oli huvipuisto vuoristoratoineen ja vilkasta karnevaalitunnelmaa, jota toivat erinäiset esitykset ja paraatit sekä tivolipelit ja krääsäkauppiaat. Ja olihan siellä sitten niitä oluttelttoja ja juopuneita kiinalaisia laulamassa karaokea, mikä ei välttämättä ole se kaikkein kaunein tai kuuloluita säästävin näky. Ja taas pääsi poseeraamaan muutaman kiinalaisen kanssa - "I have never been in picture with western people..."


Jäipä tuossa paviljongissa käynti väliin - liikaa kiinalaisia


Perjantaiaamuna lähdin tutustumaan hotellin lähitienoisiin ja etsimään merenrantaa, joka oli kohtalaisen lähellä linnuntietä mutta muutaman lisäaskeleen päässä ihmistenteitä. Turisteja ei tällä seudulla ollut käytännössä ollenkaan ja pääsi kurkistamaan ja haistelemaan paikallisten eloa rauhassa. Meren ääreltä löytyi kalastajia, joilla oli tyylikkäät bambuvirvelit, sekä verkkoja kutovia naisia ja simpukanpuhdistustalkoita. Rantaa ympäröi komeat kukkulat ja yritin löytää tietä niiden huipulle, mutta yritys päättyi sotilasalueen rajoille. Samalla kuului myös tykinlaukauksen ääniä, joten katsoin parhaaksi kääntyä takaisin. Pamaukset tulivat kuitenkin ilotulitteista, joita ammuttiin laivasta keskellä kirkasta päivää. Kiinalaiset tunnetusti tykkäävät kovista äänistä ja samanlaisia laukauksia sai kuulla myös Shanghaissa lomaviikon aikana.


Panoraamausta rannalta hotellin lähistöltä


Taksikyyti vei taas takaisin samoja näköalareittejä rantaa pitkin. Oli vaikea uskoa olevansa Kiinassa näköaloja katsellessa ja mieleen nousi enemmän Välimeren seutu. Onhan Kiinalla tietenkin rantaviivaa pitkät matkat, mutta kallioset ja hiekkaiset merenrannat ei ole ensimmäinen mielikuva Kiinasta. Qingdao oli kuitenkin aivan merenrannan tuntumaan levittäytynyt kaupunki ja pyöri täysin veden ympärillä. Kaupoistakin löytyi lähinnä kala- ja merenelävätuotteita elävistä moneen eri muotoon kuivattuihin. Vähän olisi voinut viettää pitemmänkin aikaa tuolla seudulla, mutta kotimatka odotti ja jälleen 20 tuntia junassa. Jostain syystä meille saatiin makuupaikat ainoastaan klo 8 asti aamuun, jonka jälkeen 3 viimeiselle tunnille saatiin seisomapaikkaliput. Tehtiin kuitenkin kiinalaiseen tyyliin ja ahtauduttiin ravintolavaunuun notkumaan loppumatkaksi, kun kerran sieltä saatiin istumapaikat löydettyä.

Loppumatka olikin vähän huonompi kokemus, koska vatsa päätti viimein kipeytyä ja olo meni heikoksi. Onneksi paha olo pysyi sisällä ja jaksoin juuri kotiin asti lepäilemään, jossa sitten nousi vielä kuume. Päiväunien ja parin parasetamolin jälkeen alkoi olo kuitenkin jo kohentumaan ja sunnuntaina oli kuume jo kokonaan poissa ja ruokakin alkoi jo maistumaan. Vielä on välillä pieniä mahakipuja mutta voimat on taas palautuneet. Yllättävän pitkään olinkin pysynyt terveenä ja onneksi tämäkin tauti jäi nyt lyhyeen. Odotettavissa kuitenkin oli, että jossain vaiheessa matkaa vatsa voisi vähän reagoida vieraaseen ruokavalioon.

Viikon päästä on ensimmäinen tentti, joten olisi syytä alkaa vähän opiskelemaankin. Täytisi varmaan ahkeroida muutama päivä, koska uusi reissu on jo pikaisesti tulossa. Pitää käyttää hyödyksi tuplaviisumi, jolla pääsee kahdesti Kiinaan ja käväistä ulkomailla. Ensi viikonlopuksi saatiin lennot Hong Kongiin kohtalaiseen hintaan, joten Teemu ja minä suunnataan sinne torstai-iltana. Aika menee nimittäin nopeasti ja viikonloput loppuu kesken, jos ei niitä käytä hyväksi...

tiistai 30. syyskuuta 2008

Lomatunnelmia

1. lokakuuta on Kiinan kansallispäivä ja tämä viikko on ollut maanlaajuinen lomaviikko. Mikä parasta myös meidän kurssi pitää lomaa ja on saanut rauhassa hengähtää ja luvan kanssa unohtaa opiskelut. Kaupungilla on ollut tavallista enemmän vilinää etenkin turistipaikoissa. Kaikki kiinalaiset eivät kuitenkaan lomalle pääse, koska kaupat ja ravintolat ovat normaalisti auki sekä kaikki välttämättömät työt hoituu edelleen.

Viime perjantaina kävin ensimmäistä kertaa paikallisessa adventistien nuortenillassa. Ohjelmassa oli raamattupiiriä, kotona kokattua kiinalaista ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa. Oikein leppoisa ilta ja sai taas tutustua hiukan paikallisiin, joista suurin osa ryhmästä koostui. Mukana oli kolme ei-kiinalaista poikaa minun lisäkseni, jotka myös ovat ainoat ulkomaiset meidän seurakunnassa. Lauantai-iltapäivänä oli tavallisen kirkon jälkeen erikoisohjelmaa, jossa eri toimintamuodot esittäytyivät. Meidän englanninkielinen porukka esitti pari laulua ja Jerry kertoi minkälaista väkeä ryhmässä on. Illalla meidän ulkomainen nelikko kävi vielä yhden paikallisen kanssa päivällisellä kiinalaiseen tapaan - tilailtiin kymmenkunta ruokalajia pöytään ja syötiin mahat täyteen herkkuja.


Valmiina lauluesitykseen


Viime viikolla meillä oli kylässä pari meidän kurssilaista Kuopiosta. Tuli siis hyvä tilaisuus käydä porukassa katselemassa nähtävyyksiä, joihin turistit yleensä ensin ohjataan. Ohjelmaan kuului esimerkiksi vanha kaupunki, joka on oikeastaan ainut osa Shanghaita, jossa näkyy niitä perinteisiä kiinalaisia rakennuksia. Yuyuan Garden on vanha puutarha, joka lähinnä koostuu erilaisista kivirakennelmista ja kiinalaisista taloista sekä lammikoista, jotka on ahdettu täyteen isoja kultakaloja. Vanhan kaupungin liepeillä oli myös katuja täynnä erilaisia myyntikojuja sekä takakujia, joilla näkee köyhempää kiinalaista elämää. Toinen merkittävä nähtävyys, jossa käytiin oli Jin Mao Tower ja sen 88. kerroksen näköalatasanne, josta pääsi ihmettelemään näköaloja lähes 400 metrin korkeudesta. Ilma oli puhdas, joten näkyvyys oli hyvä, ja satuttiin juuri hämärtymisen aikaan, joten nähtiin kaupunkia päivänvalossa ja keinovaloissa. Hienot oli maisemat.


Vanha kiinalainen tyyli Yuyuan Gardenissa kohtaa uudet pilvenpiirtäjät
(vasemmalla Jin Mao Tower)


Maanantaina päätin kokeilla Lonely Planetin ohjattua kävelyä French Concessionissa, joka on vanhaa länsimaalaistyylistä aluetta. Ennen lenkkiä kävin vilkaisemassa Propaganda Poster Art Cenreä, joka koostuu aidoista julisteista kommunismin kulta-ajoilta vuosien 1949 ja 1979 välillä. Julisteiden sanoma oli lähinnä, että Mao on suurin ja kaikkien kaveri sekä että kapitalistinen USA on paha ja tuhottava. Omalle seinälle olisi saanut ison alkuperäisen posterin muutaman sadan euron hintaan - jätin tällä kertaa väliin. Lonely Planet -kävely keskittyi lähinnä muutamaan remontissa olevaan kirkkoon tai hotellinauloihin tai muihin rakennuksiin eikä sinällään ollut mikään suurempi erikoisuus. Mukavinta oli lähinnä käydä pyörähtämässä eräässä matkan varrella olleessa puistossa, jossa oli iloinen lomatunnelma. Lapset ajelivat lammikoissa polkuveneillä ja taivas täyttyi huimiin korkeuksiin nousevista leijoista ja ihmiset vain nauttivat olostaan. Kiinalainen puistokulttuuri on kyllä minun mieleen.


Propagandaa (valokuva esitteestä, kun ei viitsinyt salaa kuvailla museossa)


Lonely Planetissa on nähtävyyksiin listattu myös Ikea, joka sijaitsee lähellä meidän asuntoa. Shanghain Ikea on Aasian suurin ja sohvilla nukkuvat tai pöytien ääressä lehtiä lukevat kiinalaiset ovat kieltämättä aikamoinen näky. Väkeä riittää ja ruotsalainen tavara käy kaupaksi. Itse asiassa meidänkin asunnon varustuksessa on pitkälti turvauduttu Ikeaan. Ja sieltä löytyy myös Marabou-suklaata, oikeaa kunnon juustoa sekä hyvä valikoima muita ruotsalaisia ruokatuotteita. Harmi vain, että ruotsalaiset eivät osaa kunnolla arvostaa ruisleipää. Täysjyväkorput ja näkkileivät saa siis toimia korvikkeena hädän tullen.


Sohville riittää tungosta


Huomenna lähdetään pieneen lomareissuun Qingdaoon, jossa pidettiin olympiapurjehdukset. Se on ilmeisesti myös kiinalaisten suosima rantakaupunki, joten saatetaan joutua aikamoiseen turistijoukkoon. Täällä on kuitenkin tottunut siihen, että ympärillä vilisee suuri lauma kiinalaisia jatkuvasti. Kiva myös päästä näkemään vähän muuta Kiinaa, kun lomaviikolla on hyvä mahdollisuus matkustella. Menomatka 20 tunnin mittaisella yöjunalla sekä yksi yö hotellissa on varattuna. Toivottavasti löytyy myös matkalippu takaisin kotiin, koska lipun voi vain ostaa asemalta, josta on lähdössä, sekä kiinalaisia on nyt paljon liikenteessä.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Hierontaa ja hiustenpesua

Aika on mennyt todella nopeasti. Olen ollut jo melkein kuukauden Kiinassa ja tuntuu, että olisi todella pitkä aika siitä, kun viimeksi olin Suomessa. Koti-ikävä ei kuitenkaan ole päässyt iskemään, koska täällä on viihtynyt niin hyvin ja aina löytyy uutta tekemistä ja uusia paikkoja, joissa käydä. Välillä on tosin tehnyt mieli kunnon ruisleipää. Se onkin oikeastaan ainut asia, jota täältä ei saa. Kaupungista löytyy liikkeitä, kuten Cityshop, jossa myydään ulkomailta tuotuja tuotteita. Maitotuotteita en ole paljoa käyttänyt, koska hyviä soijamaitoja löytyy monen eri makuisena. Tämä kaikille huolestuneille tiedoksi (närmast till mamma).

Tänään kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa hierontaa, jota monet täällä käyneet ovat suositelleet. Aikaisemmin en ollut saanut aikaiseksi ja pari päivää sitten huomattiin lähistöllä paikka, josta päälle päin näytti saavan normaalia hierontaa, joten nyt oli aika käydä kokeilemassa. Tuttuun tapaan kukaan ei puhunut englantia, mutta päivän menu oli kuitenkin paperilla myös englanniksi, joten ei tarvinnut luottaa tuuriin hierontaa valitessa. Otin tunnin kokovartalohieronnan, jonka hinta oli huimat 4 euroa. Käsittely ei ehkä ihan vastannut odotuksia, vaikka olo on kohtalaisen rento nyt jälkeenpäin. Lähinnä ihmetystä herättivät nivelien napsauttelut, joita hieroja ei onneksi ihan väkivaltaisesti tehnyt. Ja päänahkaa hieroessa tuntui, ettei oikeita pisteitä meinannut löytyä. Reidet oli myös kohtalaisen jumissa eilisen sählyn jäljiltä, joten pientä kipuakin joutui tuntemaan. Onpahan nyt sekin kokeiltu. Ehkä ei samaa uudestaan, mutta voisi niska-hartiahierontaa käydä kokeilemassa, koska hieroja keskittyi nyt lähinnä käsivarsiin ja jalkoihin. Jalkahieronta on kuulemma myös mielenkiintoinen kokemus, ehkä vähän kivulias tosin.

Muutama päivä sitten kävin kokeilemassa myös paikallista parturipalvelua. Suureksi yllätykseksi L'oreal Professionals -salongista löytyi parinkymmenen työntekijän joukosta yksi englantia puhuva, jolle sai toiveita esittää. Aluksi sain huolellisimman hiustenpesun ikinä. Shampoota vaahdotettiin päähän muutama tovi ja samalla sai myös päänahkahierontaa sekä mielenkiintoisena boonuksena korvienpesu. Hiustenpuhdistuksen jälkeen ohjattiin parturituoliin ja englantia puhunut hiustenpesijä selvitti parturimestarille millaista kampausta länsimaalainen toivoi. Parturointi oli sujuvaa ja pienen saksimisen jälkeen tukan pituus oli aika lailla mitä halusin, joten minut ohjattiin uuteen hiusten huuhteluun. Tämän jälkeen parturi kuivaili vielä tukan kutakuinkin samannäköiseksi kuin se oli ennen huuhtelua. Tulos oli tyydyttävä ja 4,5 euron maksu koko paketista oli kohtuullinen.

Halvalla saa siis paljon kaikenlaista, kun vertailee Suomen hintoihin. Kaupasta saa paljon enemmän ruokaa reppuun samalla hinnalla ja etenkin palvelut ovat edullisia, koska työvoima on halpaa. Jossain vaiheessa pitäisikin teettää puku tai kaksi omiin mittoihin, koska niissä joutuu käytännössä maksamaan vain materiaalikustannukset. Halpoja vaatteita ja muuta tavaraa löytyy tavallisista kaupoista, mutta feikkimarkkinoilta saa "merkkituotteita" niin halvalla kuin jaksaa vain tinkiä. Itse asiassa osa siellä myydyistä tuotteista on ilmeisesti ihan oikeilla tehtailla valmistettuja, mutta virallisen työajan ulkopuolella lisätöinä. Myyntipaikat ovat vastaavat kuin ainakin joskus Virossa nähdyt Mustamäen torit. Näistä ostaminen on ehkä hieman arvelluttavaa, mutta pari kertaa on kuitenkin tullut käytyä. Kiinalaiseen tyyliin kuuluu tinkiä kovasti ja myyjät ovat hyvin taitavia nyhtämään rahoja turisteilta. "No joking prices" -kommentit ja pienet kyyneleet kuuluvat kauppiaiden taktiikoihin, mutta siinä vaiheessa on yhtä hyvä kävellä pois ja antaa myyjän juosta perään puolet halvempaa hintaa pyytäen. Sitten voi mennä aina seuraavaan kojuun pyytämään parempaa hintaa, jos tulos ei tyydytyä. Muutamia paitoja ja boksereita on tarttunut mukaan kohtuuhintaan.

Täällä alkaa kesä olemaan ohi ja syksy tuloillaan. Tänään meinasi jo tulla vähän kylmä tuulessa, koska lämpöä oli vain noin 25 astetta korkeimmillaan. 4 viikon aikana on tottunut siihen, että joka päivä on 30 astetta. No, totta puhuakseni, nyt on huomattavasti mukavampi, kun ei tarvitse heti hikoilla ovesta ulos astuttua. Ja välillä kostean helteisessä ilmassa on toivonut pirteää ja raikasta syyssäätä. Enimmäkseen on lämpö kuitenkin tuntunut hyvältä ja tällä hetkellä sää muistuttaa lämmintä Suomen kesää, joten ei valittamista. Viileämpääkin säätä on luvassa viimeistään marraskuun lopulla.

Tänä viikonloppuna on lukujärjestyksessä koulua lauantaina ja sunnuntaina. Ilmeisesti sen vuoksi, että seuraava viikko on maanlaajuinen lomaviikko kansallispäivän kunniaksi. Olen jättänyt välillä etenkin aamupäiviä väliin, kun on ollut tylsempiä aiheita, joten lauantain voi hyvillä mielin olla poissa. Lepopäivän viettäminen on tärkeää ja nyt on hyvä, kun tietää myös, minne mennä kirkkoon. Voi sitten käväistä sunnuntaina vielä näyttäytymässä koulussa ennen lomaa. Alustavia suunnitelmia on ollut lähteä jonnekin reissuun loman ajaksi, mutta vielä ei ole tarkkaan päätetty mitä tehdään. Yhtenä suunnitelmana oli mennä lentokentälle ja ottaa halpa lento jonnekin. Saa nähdä, miten käy.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Kirkkoa ja urheilua

Seikkailu ja uudet kokemukset on mukavia, mutta on myös tärkeää päästä tekemään asioita, jotka pitävät elämän tasapainossa. Ilman liikunnallista ja hengellistä ravintoa ei ole hyvä olla. Onneksi molempiin on täälläkin mahdollisuuksia.

Jo ennen tänne tuloa oltiin saatu selville sählyporukasta, joka koostuu lähinnä ruotsalaisista ja suomalaisista pelaajista. Heti ensimmäisen viikon torstaina suunnistettiin urheiluhallille, josta peliporukka löytyi. Kiinalainen ilmastoimaton urheilusali yhdistettynä tiukkaan peliin ruotsalaisia vastaan saa hien virtaamaan ja parin tunnin jälkeen voi valutella vaatteita kuivaksi. Erittäin hyvää ja hauskaa peliä on päässyt joka viikko pelaamaan ja samalla pääsee tapaamaan muita suomalaisia, jotka ovat asuneet Shanghaissa lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Pelien jälkeen on myös ollut tapana käydä yhdessä ruokailemassa ja koska mukana on joku kiinaa osaava, pääsee maistelemaan uusia ruokalajeja ilman ikäviä yllätyksiä.

Eräältä keskustelufoorumilta löysin ulkomaalaisten lentopallovuoron, johon pääsin tänään ensimmäistä kertaa. Peli ei ollut ihan niin tasokasta kuin olin odottanut, mutta porukka oli todella mukava ja pelissä oli koko ajan hyvä henki. Kuulemma paremmista pelaajista suurin osa ei päässyt tällä kertaa, joten ehkäpä ensi viikolla tulee vielä tiukempaa vääntöä. Mukava oli kuitenkin päästä hakkaamaan palloa ja loistamaan niillä vähäisillä taidoilla mitä löytyy. Pari urheiluvuoroa viikossa auttaa pysymään kunnossa ja tuomaan sopivan määrän adrenaliinia vereen. Ja jos ei se riitä, voi lähteä seikkailemaan polkupyörällä uusille alueille tai vaan käveleskellä reippaasti, koska näillä säillä saa hien pintaan vain menemällä ulos seisoskelemaan.

Ensimmäinen yritys päästä adventtikirkkoon pari viikkoa sitten ei aivan onnistunut kirkkoremontin vuoksi. Nyt olin saanut yhteystiedot eräälle pariskunnalle, Jerrylle ja Kathyalle, jotka ovat mukana englanninkielisessä ryhmässä. Soitin heille perjantaina ja sovittiin, että menen lauantaiaamuna heidän luokseen, josta sitten jatketaan yhdessä kirkkoon. Kuinka ollakaan "sattui" niin, että he asuvat vajaan parin kilometrin päässä ja kirkko, jossa englanninkielinen ryhmä kokoontuu, on vain yhden kilometrin päässä meidän asunnosta. Kiinalainen jumalanpalvelus alkoi yhdeksältä ja sitä ennen paikalliset olivat tulleet raamatuntutkisteluun jo 7.30 lähtien. Jerry tulkkasi minulle saarnan, joka kesti noin tunnin verran ja kiinalaiseen tyyliin samoja asioita kerrattiin moneen kertaan, mutta joka kuitenkin oli täyttä asiaa. Kiinalaiset kirjainmerkit ovat länsimaalaisille vaikeaselkoisia, mutta niissä on kuitenkin hyviä oivalluksia sisällytettynä. Esimerkiksi sana "vanhurskaus", joka voi olla vaikea ymmärtää, koostuu kahdesta kiinalaisesta merkistä, jotka yksinään tarkoittavat "minä" ja "karitsa". Ja kun ne yhdistää niin, että "karitsa" on "minun" yläpuolella, saadaan "vanhurskaus". Eli kun otamme vastaan Jumalan Karitsan, ei näy enää meidän pahuus vaan meistä näkyy vain puhdas karitsa, joka on meidän päällämme. Tätä on vanhurskaus.

Jumalanpalveluksen jälkeen oli sitten englanninkielisen ryhmän raamattutunnin vuoro, jonka vetovastuussa Jerry on. Suurin osa oli nuoria kiinalaisia, jotka haluavat harjoitella englantiaan, mutta mukana oli myös muutama ulkomaalainen lähinnä englanninkielisistä maista. Kirkon jälkeen kävin Jerryn ja Kathyan luona, jossa heidän taloudenhoitajansa oli valmistanut maittavan kiinalaisen lounaan. Iltapäivällä oli vielä erillinen raamatuntutkistelu, jota Kathya veti englanniksi ja eräs nuori myös tulkkaili Kiinaksi. Tämän jälkeen kokoontui vielä nuorten lauluporukka treenailemaan esitystä seuraavaksi viikoksi kirkkoon. Tarkoituksena on, että ryhmä esittäytyy muulle seurakunnalle, koska se on aiemmin kokoontunut kirkossa, joka nykyisellään on remontissa. Pääsin siis samantien mukaan lauluporukkaan ja ensi perjantaina on myös nuorten kokoontuminen.

Lauantai-illaksi olin hankkinut liput yleisurheilun GP-kisoihin ja päällekkäisyyksien vuoksi oli minulle jäänyt pari ylimääräistä lippua. Otin sitten kirkosta mukaan pari kiinalaista kaveria, jotka olivat kiinnostuneita kisoista ja pääsin vähän tutustumaan heihin. Kommunikointi oli välillä hiukan hankalaa, koska varsinkin toinen kavereista puhui heikohkoa ja epäselvää englantia, mutta oli kiva jutella vähän paikallisten kanssa. Ja ruokailukin oli taas helpompaa, kun mukana oli kielitaitoisia, jotka ymmärsivät ruokalistan ja tiesivät varmasti mitä tilasivat.


Kiinalaisten kaverien kanssa Shanghai Stadiumilla


Näin sitä alkaa asettumaan yhä paremmin Kiinaan, kun on löytynyt seurakuntayhteys sekä urheiluporukoita. Tulee oikein kotoisa olo, kun pääsee samanhenkisten ihmisten joukkoon.

torstai 18. syyskuuta 2008

Peking - osa 2

Maanantaina määränpäänä oli Kiinan muuri ja olimme saaneet hyvän vinkin meille sopivasta kulkureitistä. Aikaisin aamulla suuntasimme taksilla bussiasemalle, josta yritimme hankkia lippua Kiinan muurille. Meidän määränpäähän Jinshanlingiin ei kuitenkaan voinut lippua ostaa (taas jotain kummallista kiinalaista logiikkaa tai muuten vain ymmärtämättömyyttä), vaan jouduimme ostamaan lipun pääteasemalle Chengdeen asti. Linja-autot kulkivat reilun tunnin välein ja satuimme juuri sopivaan aikaan, koska ehdimme istahtaa bussiin juuri muutaman minuutin ennen lähtöä. Kyseessä piti olla pikavuoron tapainen kyyti, mutta pikainen tuntui olevan hyvin vieras käsite paikallisille. Merkittyjä pysäkkejä ei tietenkään matkan varrella ollut vaan vähää väliä jouduttiin pysähtymään tien laidassa heiluvien kiinalaisten kohdalla. Kyydissä ollut lipunmyyjä huuteli vähää väliä ikkunasta ohikulkeville, jos haluisivat mukaan kyytiin. Lähtiessä meidän lisäksi oli vain yksi matkustaja, mutta loppumatkasta bussi oli jo täynnä pahoinvoivia kiinalaisia. Muovipussit olivat kovaa valuuttaa ja vessatauon aikana tienlaitaan ilmestyi kyyristyneitä kalpeita matkustajia. En tiedä ovatko kiinalaiset jotenkin herkempiä vai oliko syynä makeat Mooncaket, joita tähän aikaan vuodesta syödään, mutta minusta kyyti ilmastoiduissa autossa ei tehnyt yhtään pahaa, vaikka joskus pelkkä ajatus linja-autokyydistä ei tunnu niin mukavalta.

110 kilometriä ja 3,5 tuntia lähdöstä bussi pysähtyi jälleen kerran. Tällä kertaa lipunmyyjä osoitti meille porttia kohti Jinshanlingiä sekä minibussia/pakettiautoa, joka kuljettaisi meitä viimeiset kilometrit muurille. Perille tultiin puolen päivän aikaan auringon porottaessa kuumimmillaan. Taivas oli sinisempi kuin muualla Kiinassa tähän asti ja ympärillä oli puhdasta sekä aitoa luontoa eikä vain kaupungin keskelle kyhättyjä puistoja (jotka tosin ajavat asiansa paremman luonnon puutteessa). Pienen kävelyn jälkeen eteen avautui komea muuri, joka jatkui silmän kantamattomiin ylös ja alas kohti vuoristoista maisemaa. Reittivalinta oli erinomainen, koska matkan varrella oli vaihtelevan tasoista ja näköistä muuria siisteistä restauroiduista osuuksista sortumispisteessä oleviin kohtiin, joille ei ollut turvallista mennä kävelemään. Patikointireitti oli 10,5 kilometriä pitkin muuria, jonka aikana välillä kiivettiin korkeita ja jyrkkiä portaita ja välillä laskeuduttiin jyrkkiä alamäkiä heiluvien kivien varassa. Matkan varrella tuli vastaan vain reilut kymmenkunta turistia sekä lisäksi paikallisia muurinvartijoita ja juomakauppiaita, jotka välillä myivät vettä huikeaan ylihintaan janoisille matkaajille. Muutamien tuntien kävelyn ja tiheiden juoma-/maisemanihastelutaukojen aikana ehti aurinko polttelemaan ihoa ja hiki valumaan, mutta kokemus komeassa vuoristoympäristössä puhtaan luonnon keskellä ilman jatkuvaa ihmisten paljoutta oli erittäin rentouttava ja jopa parempi kuin oli osannut odottaa.


Kävely muurilla edessäpäin


Tiistaiksi oltiin saatu hankittua liput paralympialaisiin aamupäivän yleisurheiluun. Ajankohta oli meille paras mahdollinen, koska areenalla oli kaksi kivenkovaa suomalaisurheilijaa. Kuulantyönnössä saatiin juhlia Markku Niinimäen hopeaa. Päänumerona oli kuitenkin kelauksen 100 metriä ja Leo-Pekka Tähti. Aivan alkuerien maailmanennätysaikaan ei suomalaistähti pystynyt, mutta voitto tuli silti reilulla erolla kanssakilpailijoihin, mikä nostatti pienen suomalaisyleisön tunnelman kattoon. Muutama Suomen lippu näkyi katsomossa, mutta ympärillä oli lähinnä kiinalaisia, jotka ihmettelivät länsimaalaisten riemua. Iloa riitti myös paikallisille, jotka olivat täyttäneet Linnunpesän ääriään myöten täyteen, kun Kiinan joukkue juoksi viestikultaa ME-ajalla. Upeaa oli myös päästä kajauttamaan Maamme-laulu olympia-areenalla, mikä tuntui herättävän ihmetystä ympäröivässä yleisössä. En tiedä oliko syynä pieni epävireisyys laulussa, vai se kuinka antaumuksella lauloin - ehkäpä näiden yhdistelmä. No, muutama kiinalainen sai taas illaksi puheenaiheen riisipöytään.

Olympia-alueella oli muutoin aikamoinen hulina ja paljon oli ihmisiä tullut vielä, kun kisojen toiseksi viimeinen päivä oli menossa. Etenkin kisatuotemyymälä oli täynnä yli-innokkaita asiakkaita ja sinne joutui jopa jonottamaan. Linnunpesä ja muut areenat oli sellaisia kuin ne oli telkkarissakin näyttänyt ja sisältäpäin kansallisstadioni oli sellainen kuin yleisurheiluareenan tulee ollakin. Mukavaa oli kuitenkin päästä näkemään, miltä ne olympialaiset oikeasti näyttää. Ja parasta oli kokea suomalaismenestystä ja nähdä kuinka Suomen lippu nousi kahdesti tankoon aamupäivän aikana.


Linnunpesä


Paluumatkalle saatiin tällä kertää nukkumapaikat, joissa matka sujui edelliskertaa mukavammin ja paremman unen siivittämänä. Sänkyyn tuotu aamiainen oli myös aikamoista luksusta. Ensimmäinen lomamatka Kiinassa oli hyvä kokemus, kuten suurin osa muistakin uusista asioista, joita täällä on nähnyt ja tehnyt.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Peking - osa 1

Takana onnistunut reissu ja 4 upeaa päivää Pekingissä. Arki oli jo alkanut painamaan päälle, joten pieni loma oli paikallaan. Paluulippuja hankkiessa päätettiin, että otetaan vielä yksi päivä omaa lomaa, jotta ehditään tehdä kaikki suunnitellut asiat.

Matka Pekingiin sujui yllättävän hyvin yöjunassa - istumapaikoilla. Kiinalaiset osasivat kerrankin olla hiljaa ja vaunu oli rauhallinen yön yli. Untakin sai yön aikana yllättävän paljon siihen nähden, että mukavaa asentoa oli vaikeaa löytää junanpenkissä. Vaunu oli hyvin vastaava suomalaisten Intercity-junien kanssa, joten selkänoja kallistui vähän, mutta ei se ihan sängystä käynyt. Juna oli täsmällisempi kuin Suomessa ja noin 11 tunnin matkan jälkeen löysimme itsemme Pekingin rautatieasemalta. Taksikuskille annettiin puhelin kouraan ja hostellista tuli ajo-ohjeet määränpäähän.

Peking näytti hyvin puhtaalta sekä huolitellulta kaupungilta ja näkyi, että olympialiasiin oli todella panostettu. Virkavaltaa näkyi lähes jokaisessa nurkkauksessa ja autot noudattivat tiukasti ohjeita ajopäivistä rekisterikilpien mukaan - parillisina päivinä parillisiin loppuvat rekisterinumerot jne. Tunnelma oli kaupungissa muutenkin rauhallisempi kuin hektisessä Shanghaissa ja näkymä oli enemmän perinteisen kiinalainen. Samanlaisia moderneja pilvenpiirtäjiä ei näkynyt ja slummialueet oli tarkasti piilotettu korkein kiviaitauksin, joita peittivät olympiamainokset: "One World, One Dream". Jotenkin tuntui, että kaikki oli kiiltokuvaa, jotka oli turisteja varten valmistettu. Olisi mielenkiintoista käydä kaupungissa toisen kerran olympiahumun laannuttua, jotta näkyisi se todellinen Peking.


Kielletty kaupunki läheiseltä kukkulalta


Pari ensimmäistä päivää meni Pekingin turistinähtävyyksien parissa ihastellen vanhaa kiinalaista arkkitehtuuria sekä puutarhoja. Kielletty kaupunki oli kokonaisuudessaan upea ja valtava rakennelma kaikkine pienine yksityiskohtineen kullatuista lohikäärmeistä käsinmaalattuihin kattoparruihin. "Temple of Heaven" ja sitä ympäröivä puutarha oli myös rauhoittava suurista turistimääristä huolimatta. Kaupungin puistoissa oli illalla elämää yhteislaulun sekä pihapelien muodossa. Kiinalaiset ottivat mielellään turistin mukaan rinkiin pomputtelemaan sulkaista footbagin tapaista pelivälinettä, jonka hallitseminen tuotti aluksi pientä vaikeutta. Kojusta hankittu punatähtinen vihreä Mao-hattu herätti paikallisissa pientä hilpeyttä ja monet kiinalaiset halusivat päästä poseeraamaan hassun turistin vieressä. Osa uskalsi jopa nauraa ääneen huvittavan näyn edessä. Mukava, kun sai tuoda ympärilleen iloista mieltä ja hauskinta oli vain nauraa mukana.

Viimeiset päivät meni sitten Kiinan muurilla ja paralympialaisissa. Mutta niistä lisää toisella kertaa, jolloin myös yritän saada lisättyä kuvia reissusta...