tiistai 14. lokakuuta 2008

Hongkong

Takana taas viikko täynnä toimintaa: vähän tenttiinkertailua sekä jälleen yksi lomailureissu. Hongkong oli hyvää vaihtelua ja sai vähän irtautua kiinalaisesta menosta, vaikka se virallisesti Kiinalle kuuluukin. Tunnelma oli paljon länsimaalaisempi ja jotenkin rennompi Shanghaihin verrattuna. Matkailu sekä uusien asioiden näkeminen avartaa ja on aina yhtä mukavaa.


Panoraamausta Viktoria Peakilta


Tänään oli ensimmäinen tentti, jossa kuulusteltiin kiinalaisen lääketieteen perusteita sekä diagnostiikkaa. 100 monivalintakysymystä, joista 60 pitäisi saada oikein tentin läpäisyä varten. Oli paljon hankalia ja toisiaan muistuttavia vaihtoehtoja eikä oma opiskelu ole ollut kaikkein tehokkainta, joten täytyy vain toivoa parasta. Paljon jäi arvailun ja villin päättelyn varaan. Tentistä näki, että täkäläinen opiskelu painottaa enimmäkseen ulkoamuistamista. Osa teorioista sopii myös länsimaalaiseen logiikkaan ja selittää asioita järkeväntuntuisella tavalla. Mutta sitten on hyvin paljon asioita, joita joku viisas on vuosisatoja sitten päätellyt ja joita kaikki kiinalaiset nyt sinisilmäisesti pitävät totuutena. Esimerkiksi faktahan on, että munuaiset avautuvat korviin tai että maksa on kuin puu. Tällaisia asioita on myös hyvin vaikea painaa mieleen ja tuntuu myös turhalta opetella niitä, koska ne eivät vain tunnu järkeviltä. Tenttiin lukua häiritsi myös hiukan se, että löysin netistä länsimaalaisen akupunktiolääkärin opuksen, joka kumoaa suurimman osan kiinalaisten ajatuksista. Enemmän olen tuon länsimaalaisen ajattelun kannalla, mutta täällä täytyy nyt vähän ymmärtää myös kiinalaisia - ainakin, jos haluaa selvitä kurssista.

Kiinalainen lääketiede ja Kiina unohtui siis hyvin Hongkongissa. Oli mukavaa tulla paikkaan, jossa ihmiset kommunikoivat sujuvasti englanniksi eivätkä kaikki ihmiset huutaneet ja ryntäilleet jatkuvasti kaikkialle. Kaupungin alueella riitti kyllä ihmisiä ja vilinää, mutta kaikki olivat ystävällisempiä ja rennompia. Metrosta pääsi ulos ilman, että päälle tunkee kymmeniä kiinalaisia, jotka haluavat parhaille paikoille. Sen sijaan ihmiset odottivat rauhallisesti laiturilla, että matkustajat tulevat ulos ennenkuin alkoivat ahtautumaan metroon. Metro oli muutenkin hyvin positiivinen yllätys, koska se oli loppuun asti suunniteltu ja junan vaihdot sujuivat muutamalla askeleella. Meidän hostelli oli aivan metropysäkin vieressä, joten kulkumuotoja ei tarvinnyt montaa kertaa miettiä.


Metrossa oli väkeä, mutta ihmiset odottivat nätisti jonoissa


3 päivän aikana ehdittiin näkemään Hongkongin tärkeimmät nähtävyydet, vaikka hyvin löysällä ja kiireettömällä aikataululla kaupungissa pyörittiinkin. Ensimmäinenä päivänä patikoitiin Viktoria Peakilla rauhallisen luonnon ja komeiden näköalojen keskellä. Kaikki liikenteen melu ja välitungoksen vilinä hävisi mielestä kapeita luonnon vihreyden ympäröimiä polkuja talsiessa. Iltapäivään kuului vielä bussimatka Hongkongin saaren eteläpuolelle mutkaisia vuoristoteitä pitkin. Loikoilu hiekkarannalla auringonpaisteessa ja uinti viilentävässä meressä täydensi rentoa päivää. Naama sai hiukan ylimääräistä väriä päivän aikana, joten seuraavana päivänä tajusi sitten hankkia hatun suojaamaan päätä auringolta. Sitten sai taas rauhassa käveleskellä maailman suurimman istuvan buddha-patsaan ympärillä sekä samalla Lantaun saarella olleita kävelyreittejä pitkin. Kowloonin puolella oli sitten vähän kiinalaisempaa menoa torikujilla, joissa jokaisessa löytyi tiukasti oma teemansa - lintumarkkinat, kukkamarkkinat, kultakalakaupat sekä vaatekojut ja muut olivat kaikki omilla alueillansa. Myyjät eivät kuitenkaan olleet yhtä röyhkeitä ja samalla tavalla tyrkyttäviä kuin Kiinan puolella, vaan markkinoita pitkin sai kävellä niin rauhassa kuin tiukassa ihmisvilinässä vain ikinä pystyykään. Viimeisen illan "kruunasi" vielä Symphony of Lights, joka on maailman suurin pysyvä valoshow, jossa muutama hassu valo rakennuksien seinissä sekä parit valonheittimet vilkkuvat ja pyörivät musiikin tahtiin. Ihan jännä idea, mutta eipä tuo suuresti hätkäyttänyt - vihreät valonheittimet oli kyllä tehokkaita.


Rauhallinen merenrantaraitti


Sunnuntaina ehdittiin vielä ennen kotimatkaa pyörähtämään eräässä kaupungin puistossa sekä nunnaluostarin etupihalla, jotka oli ihan hienoksi laitettu ja mukavaa nähtävää. Samantyylistä löytyy kaikista kiinalaisista puistoista, mutta kiviset lohikäärmeveistokset ja vihreät istutukset on aina rauhoittavaa nähtävää. Lääketieteen museosta löytyi vanhoja sairaalakalusteita ja antiikkikadulta tarttui mahjong-peli matkamuistoksi laiskasti tingittyyn hintaan, jotta pääsi hiukan ylimääräisistä dollareista eroon. Lentomatkalla tuli jo paluu todellisuuteen, kun piti käyttää aika hyväksi ja opetella kiinalaista lääketiedettä. Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut reissu jälleen kerran ja voin suositella Hongkongia, jos lähistölle joskus sattuu eksymään.


Iltanäkymä Hongkongin puolelle


Nyt pitää varmaan tyytyä Shanghain elämään vähäksi aikaa, kunnes taas seuraava reissu tulee eteen. Jossain vaiheessa lähdetään porukalla käymään Keltaisilla vuorilla, jossa pääsee pakoon kaupungin melskettä ja jossa saa ihastella komeita vuorimaisemia ja puhdasta luontoa. Ensi viikonloppuna on formulat Shanghaissa ja useita nähtävyyksiä voisi vielä täällä käydä katsomassa, joten menoja riittää niin paljon kuin vain jaksaa. Välillä on kuitenkin hyvä vain pysähtyä ja rauhoittua. Enkä jaksa muutenkaan stressata sitä, että joku asia jäisi näkemättä. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi eikä tarvitse nähdä - parempi, että nauttii siitä, mitä milloinkin tekee.

Ei kommentteja: