maanantai 3. marraskuuta 2008

Synttäriä ja syysflunssaa

Taas kului näköjään yksi vuosi lisää syntymästä. Aika menee todella nopeasti. Neljännesvuosisata kuulostaa jo aika vanhalta. Niin se aika menee nopeasti täällä Shanghaissakin ja tasan 4 viikon kuluttua olen jo takaisin Suomessa. Välillä on päässyt pieni koti-ikävä tulemaan, vaikka hyvin olen viihtynyt ja nähtävää sekä koettavaa riittää. Suomen luonto ja puhtaus sekä meluttomuus on jotain mitä kaipailee - ja ruisleipä tekisi aina hyvää.

Viime viikolla jouduin pitämään pari päivää vapaata, koska kiinalainen syysflunssa pääsi iskemään. Kurkkukipua ja ehkä pientä lämpöilyä sekä muutaman terveemmän päivän jälkeen alkanut valuva nenä näyttää olevan paikallisen viruskannan tuotos. Lämmin juotava ja lepo tuntui kuitenkin olevan paras hoitokeino myös täällä. Nurkan takana oleva Ikea ja ruotsalaisten tarjoama lohiateria toi myös ainakin henkistä helpotusta sairasteluun ja pieneen koti-ikävään. Ruotsalaisten herkkujen ja lämpimän kupillisen ääressä oli myös leppoisaa lueskella akupisteitä sateen ropistessa Shanghain taivaalta. Välillä oli tosin pakko ihmetellä kiinalaisten ruokailutyylejä skandinaavisessa ruokalassa: lusikka-veitsi tai syömäpuikot-haarukka -yhdistelmät tai niiden sekoitukset olivat hyvin omaperäisiä ja vieraita sivistyneen länsimaalaisen silmissä, jonka käsiin haarukka ja veitsi sopi parhaiten. No, kaipa se vain on tärkeintä, että sen ruuan saa jotenkin toimitettua siitä lautaselta ruuansulatuselimistöön - tyylistä tai tyylittömyydestä piittaamatta.


Ikean ruoka syötynä ja vuorossa opiskelu Chinese-Einglish akupunktiokirjan parissa


Isompia syntymäpäiväjuhlia en nyt järjestänyt vanhenemisesta huolimatta. Tosin ensi viikonloppuna olisi ajatuksena pitää jonkinlaiset yhteisjuhlat kurssitovereiden kesken Jaanan kanssa, joka myös täyttää vuosia lähipäivinä. Tehtiin sitten kämppiksien kanssa sunnuntaiekskursio Qibaoon, joka on pieni perinteinen kiinalaislähiö, joka tosin koostui lähinnä uudisrakennuksista turismia silmällä pitäen. Sateinen sää vähän latisti tunnelmaa, mutta ei kuitenkaan estänyt turisteja ja kiinalaisia täyttämästä kapeita kujia. Kujien varsissa oli paljon pieniä kiinalaisia ravintoloita/ruokakojuja, jotka tarjosivat esimerkiksi usean eri sorttisia vartaita pikkukanoista mustekaloihin. Ja sitten oli turistikrääsää, jota löytyy kaikilta kulmilta, joissa matkailijoita esiintyy. Kylän läpi kulki kanava, jonka yli pääsi kivisiltaa pitkin, tai jolla olisi voinut risteillä kiinalaisgondoleilla. Voisi varmaan käväistä uudestaan paremmalla säällä.


Qibaon kanavaa


Kavereiden väsähdettyä jatkoin samaa metrolinjaa vielä kauemmaksi ja suureksi hämmästykseksi metro kulki autioiden peltojen poikki sekä omakotitalolähiöiden ohi. Hämmästys ei loppunut vielä tähän, koska Songjiangin päätepysäkin ympäristö oli hyvin hiljainen ja liikenneruuhkista ei ollut puhettakaan. Jonkinlaisen kiinalaisen hallintopalatsin läheisessä puistossa ei minun lisäksi kulkenut kuin pari ihmistä ja linnunlaulun lisäksi kuului muutamien autojen äänet heikosti. Olin lukenut seudulla olevasta Thames Townista, joka on englantilaistyyliin rakennettu pikkulähiö, jonka piti suunnitelmien mukaan olla pieni omavarainen kylä, jossa on leppoisaa asua. Tämä on kuitenkin jäänyt vain unelmaksi ainakin toistaiseksi lähinnä asuntojen huimien hintojen vuoksi ja niinpä lähiössä asuu vain kourallinen ihmisiä katujen ja kujien ammottaessa tyhjyyttään. Kylässä törmää lähinnä seurueisiin, jotka ottavat hääkuvia kirkon nurkilla, sekä joihinkin uteliaisiin ihmisiin kuten tähän suomalaismatkaajaan. Vaikka tiesin vähän mitä odottaa, oli kokemus edeltäviä vieläkin hämmentävämpi, kun kuljeskelin hiljaisia katuja ja kujia sekä "River Thamesia" pitkin sateen ripotellessa veden pintaan. Muutos aikaisemmista ahtaista kiinalaiskujista autioihin brittikatuihun oli äärimmäinen ja jälkimmäinen kokemus kaikessa rauhallisuudessaan outoudestaan huolimatta jotenkin kotoisa.


Punaisesta puhelinkopista tietää olevansa Englannissa


"Englannista" poistuessani aloin juttelemaan parin kiinalaismiehen kanssa, joista toinen puhui erittäin sujuvaa englantia. Takseja liikkui harvassa, joten ajattelin, että voitaisiin jakaa taksi, jos suunta on sama. Englantia puhuva oli myös matkalla metropysäkille, joten tapaaminen tuli sopivaan aikaan. Selityksenä kielitaidolle oli se, että hän oli vuosi sitten palannut 6 vuoden työvierailulta Saksasta. Oli mukavaa jutella taksi- ja metromatka tämän harvinaisen kielitaitoisen kiinalaisen kanssa, joka kiinan ja englannin lisäksi osasi vielä saksaa ja ranskaa. Oli jännä kuulla, kuinka hän syntyperäisenä shanghailaisena oli Kiinaan palaamisen jälkeen hämmentynyt kaupunkinsa vilinästä ja kaivannut eurooppalaista rauhaa. Sain hiukan pehmeämmän laskun paluussa normaaliin Shanghaihin, kun syntymäpäivän päätteeksi käytiin illallisella turisteille rakennetussa Xintiandissa, jossa on länsimaalaisten täyttämiä hienoja kahviloita ja ravintoloita, ja jonka tunnelma on tästä johtuen ei-kiinalainen. Kokkien pöytään tuomat grillatut lihat sekä useita etu-, keski- ja jälkiruokalajikkeita notkuvat seisovat pöydät täyttivät vatsan tehokkaasti ja toivat mukavalle päivälle tyytyväisen päätöksen.


Hämmentynyt ja uudesta iästä huolimatta onnellinen matkaaja Englannin vierailun jälkeen

1 kommentti:

Marcie kirjoitti...

hahahahaha

your comment was hilarious!
you are speeking portuguese, dude!!!

you all passed!