Pieni lomareissu Qingdaoon kurssikavereiden Jaanan ja Marcian kanssa meni oikein mukavasti ja ainakin junassa tuli oleskeltua ahkerasti - itse asiassa enemmän kuin perillä määränpäässä. Menomatka meni leppoisasti maisemia ihastellen, lepäillen, kiinaa opiskellen ja nuudelikuppeja tyhjennellen. Maalaismaisemia katsellessa olisi tehnyt mieli päästä todelliseen kiinalaiseen ympäristöön keskelle riisipeltoja vaikkapa polkupyörällä matkustellen. Tällä kertaa oltiin "hard-sleeperissä", joka on nukkumavaunujen alempi luokka. Hytissä on yhteensä 6 matkailijaa kolmessa kerroksessa ja pelkkä avoin oviaukko käytävään. Sängyt oli kuitenkin pehmustettuja, vaikkakin suurelle länsimaalaisille hiukan kapeahkoja. Unta sai kohtalaisesti ja suureksi yllätykseksi sai taas huomata, että tavallisesti kovaääniset kiinalaiset rauhoittuvat yöksi - pitäähän sitä joskus levätä, että jaksaa päivät pauhata.
| Makoilua hard-sleeperin välipedillä |
Qingdaossa oli ensimmäisenä tehtävänä saada matkaliput myös kotiin ja pitkännäköisestä jonotuksesta huolimatta saatiin paikat yöjunaan puolessa tunnissa. Menolippuja hankkiessa oli jouduttu jonottamaan jopa 3 tuntia, joten tällä kertaa palvelu oli nopeaa. Keskustan alueella oli paljon ihmisiä ja ranta oli pakkautunut kiinalaisista turisteista, joille aurinko paistoi kirkkaammin kuin saasteisissa sisämaan kaupungeissa. Pienen rantakävelyn jälkeen jäi turistikohteet väliin väentungoksesta johtuen, joten suuntasimme hotellia kohden, joka olikin useamman kymmenen kilometrin päässä. Tunnin taksimatka toimi samalla kiertoajeluna, joka meni rantaviivaa pitkin ohittaen erilaisia omaperäisiä patsaita ja myös purjehduksen olympia-areenat. Illan ohjelmassa oli käynti International Beer Festivalissa, joka oli ei-niin-kansainvälinen koko perheen tapahtuma. Muutama ulkomaalainen oluen ystävä sattui illan aikana vastaan tulemaan. Suurella alueella oli huvipuisto vuoristoratoineen ja vilkasta karnevaalitunnelmaa, jota toivat erinäiset esitykset ja paraatit sekä tivolipelit ja krääsäkauppiaat. Ja olihan siellä sitten niitä oluttelttoja ja juopuneita kiinalaisia laulamassa karaokea, mikä ei välttämättä ole se kaikkein kaunein tai kuuloluita säästävin näky. Ja taas pääsi poseeraamaan muutaman kiinalaisen kanssa - "I have never been in picture with western people..."
| Jäipä tuossa paviljongissa käynti väliin - liikaa kiinalaisia |
Perjantaiaamuna lähdin tutustumaan hotellin lähitienoisiin ja etsimään merenrantaa, joka oli kohtalaisen lähellä linnuntietä mutta muutaman lisäaskeleen päässä ihmistenteitä. Turisteja ei tällä seudulla ollut käytännössä ollenkaan ja pääsi kurkistamaan ja haistelemaan paikallisten eloa rauhassa. Meren ääreltä löytyi kalastajia, joilla oli tyylikkäät bambuvirvelit, sekä verkkoja kutovia naisia ja simpukanpuhdistustalkoita. Rantaa ympäröi komeat kukkulat ja yritin löytää tietä niiden huipulle, mutta yritys päättyi sotilasalueen rajoille. Samalla kuului myös tykinlaukauksen ääniä, joten katsoin parhaaksi kääntyä takaisin. Pamaukset tulivat kuitenkin ilotulitteista, joita ammuttiin laivasta keskellä kirkasta päivää. Kiinalaiset tunnetusti tykkäävät kovista äänistä ja samanlaisia laukauksia sai kuulla myös Shanghaissa lomaviikon aikana.
![]() |
| Panoraamausta rannalta hotellin lähistöltä |
Taksikyyti vei taas takaisin samoja näköalareittejä rantaa pitkin. Oli vaikea uskoa olevansa Kiinassa näköaloja katsellessa ja mieleen nousi enemmän Välimeren seutu. Onhan Kiinalla tietenkin rantaviivaa pitkät matkat, mutta kallioset ja hiekkaiset merenrannat ei ole ensimmäinen mielikuva Kiinasta. Qingdao oli kuitenkin aivan merenrannan tuntumaan levittäytynyt kaupunki ja pyöri täysin veden ympärillä. Kaupoistakin löytyi lähinnä kala- ja merenelävätuotteita elävistä moneen eri muotoon kuivattuihin. Vähän olisi voinut viettää pitemmänkin aikaa tuolla seudulla, mutta kotimatka odotti ja jälleen 20 tuntia junassa. Jostain syystä meille saatiin makuupaikat ainoastaan klo 8 asti aamuun, jonka jälkeen 3 viimeiselle tunnille saatiin seisomapaikkaliput. Tehtiin kuitenkin kiinalaiseen tyyliin ja ahtauduttiin ravintolavaunuun notkumaan loppumatkaksi, kun kerran sieltä saatiin istumapaikat löydettyä.
Loppumatka olikin vähän huonompi kokemus, koska vatsa päätti viimein kipeytyä ja olo meni heikoksi. Onneksi paha olo pysyi sisällä ja jaksoin juuri kotiin asti lepäilemään, jossa sitten nousi vielä kuume. Päiväunien ja parin parasetamolin jälkeen alkoi olo kuitenkin jo kohentumaan ja sunnuntaina oli kuume jo kokonaan poissa ja ruokakin alkoi jo maistumaan. Vielä on välillä pieniä mahakipuja mutta voimat on taas palautuneet. Yllättävän pitkään olinkin pysynyt terveenä ja onneksi tämäkin tauti jäi nyt lyhyeen. Odotettavissa kuitenkin oli, että jossain vaiheessa matkaa vatsa voisi vähän reagoida vieraaseen ruokavalioon.
Viikon päästä on ensimmäinen tentti, joten olisi syytä alkaa vähän opiskelemaankin. Täytisi varmaan ahkeroida muutama päivä, koska uusi reissu on jo pikaisesti tulossa. Pitää käyttää hyödyksi tuplaviisumi, jolla pääsee kahdesti Kiinaan ja käväistä ulkomailla. Ensi viikonlopuksi saatiin lennot Hong Kongiin kohtalaiseen hintaan, joten Teemu ja minä suunnataan sinne torstai-iltana. Aika menee nimittäin nopeasti ja viikonloput loppuu kesken, jos ei niitä käytä hyväksi...



2 kommenttia:
Wow... du reser... sköt om hälsan och ta de me ro :)
Din hitoria låter otroligt intressant! Keep on going...
L&O
Moi,
Melkein tulee ikävä Shanghaihin kun lukee kuulumisia sieltä. Jotenkin sen kaupungin kokoon ehti tottua kun oli siellä 3 kk, mutta nyt google earthia kattoessa se näyttää taas valtavalta. Se siellä on kyllä hienoa kun joka päivä tulee jotain uutta vastaan.
Me ei muuten jouduttu jonottelemaan junalippuja asemilla, kun ostettiin edestakaiset liput lipputoimitoista. Yks sellainen on esim. siinä nurkassa kun käännytte hengshanilta koululle.. Kerrohan terveisiä muille!
-Paavo
Lähetä kommentti