sunnuntai 31. elokuuta 2008

Ensikosketus Kiinaan

Perillä ollaan. Takana 9 tunnin lento Helsingistä Shanghaihin yön läpi. Unta ei pahemmin yön aikana tullut, joten vuorokausi valvomista takana. Teemu ja Jaana on nyt päiväunilla, mutta itse ajattelin valvoa iltaan asti, jotta heti pääsee uuteen vuorokausirytmiin kiinni. Vähän ajatukset seisoo ja vaikea kuvitella olevansa näin kaukana kotoa. Mutta totta tämä on ja ihan eri maailmassa ollaan.

Ensimmäisenä tehtävänä oli hakeutua hostelliin, joka toimii meidän väliaikaisena majapaikkana torstaihin asti, jolloin meidän varaama asunto vapautuu. Maglev-juna vei alkumatkan huimaa 430 kilometriä tunnissa, mikä on yksi maailman nopeimpia junavauhteja. Loppumatka taittui metron kyydissä, johon myös näin sunnuntai-aamuna syntyi varsin tiivis tunnelma. Hyvien reittiohjeiden sekä englanninkielisten katukylttien ansiosta määränpäähän päästiin suorinta reittiä.

Ensimmäinen vierailu Shanghain kaduilla oli mielenkiintoinen kokemus. Lähdettiin kaduille katselemaan ympäristöä ja mahdollista ruokapaikkaa. Matkan varrella ajauduttiin kapealle torikujalle, jota reunusti erinäiset myyntikojut. Kanat ahtaissa häkeissä, sammakot tiiviisti läpikuultavassa muoviastiassa tai ankeriaat sangoissa eivät täysin houkutelleet ostoksille. Matkan varrella ei muita ulkolaisia näkynyt, joten kolmen väsyneen suomalaisen joukko herätti huomiota ja lapset osoittelivat ja naureskelivat, kun kävelimme heidän ohi. Varovaisesti sai kulkea, kun vähää väliä tuli edestä ja takaa polkupyöriä vetokärryineen täynnä erinäistä lastia vanhoista rakennustarvikkeista suuriin määriin virvoitusjuomia. Kujalta päästyämme eksyimme vartioidulle alueelle, jonka katuja reunustivat uudet henkilöautot ja huomattavasti komeammat ja korkeammat rakennukset juuri nähtyihin hökkeleihin verrattuna.

Ruokapaikka löytyi kadun varresta, jossa oli kyltti täynnä kiinalaisia merkkejä, joiden perässä oli tavallisia suomalaisia numeroita. Mies viittoi meitä tulemaan kapealle kujalle, josta hän johti meidät pieneen huoneeseen, joka vaikutti perheen keittiöltä. Paikalla pyöri vaimo ja pari lasta, jotka olivat apuna. Kaivoimme Lonely Planet -matkaoppaan ruokasanastot esiin ja aloimme osoittamaan ruokalajikkeiden nimiä. Paistettu riisi ja kananmuna löytyi heti listoilta ja vaikutti siltä, että olimme tilanneet jokaiselle omat annokset. Lisukkeita yritettiin osoitella ja kanaa pyytää, mutta mies vain osoitteli kananmunaa. Viittomisen ja elehtimisen aikana vaimo oli ehtinyt paistaa meille riisit ja kohta mieskin alkoi pilkkomaan tomaattia. Lopulta jostain kaivettiin esiin myös kananpaloja, vaikka aluksi ei niitä tuntunut olevan. Kananmunaa vain yritti tarjota, ehkä pelaakseen aikaa, jotta ehtii kanaa hankkia. Palvelu oli mitä ystävällisintä, vaikka kumpikaan ei ymmärtänyt kunnolla toista. Ruoka erittäin maistuvaa ja nälänkin sai pois, vaikka ruokailuvälineinä oli vain ohuet puutikut. Puikkojen käyttöön pitää täällä totutella. Käynti tässä miniravintolassa oli positiivinen kokemus varmasti molemmille osapuolille ja kiinalainen perhe saa nyt ylpeillä naapureilleen, kuinka länsimaalaiset vierailivat heidän luonaan, mitä pidetään kunnia-asiana.

Juuri tänä iltana sattuu hostellissa olemaan asukkaille kiinalaisen ruuan ilta. Tarjolla runsaasti erilaisia makuja Kiinasta ja vielä kaikki ilmaiseksi. Innolla jäämme odottamaan...


Isäntämme poseeraamassa kameralle ruuanlaiton ohessa

torstai 28. elokuuta 2008

Lähtö lähestyy...

Ei uskoisi, mutta reilun parin vuorokauden kuluttua olen saapunut Shanghain lentokentälle. Lähtö tuntuu tulevan niin yllättäen, vaikka jo kuukausia on ollut päivämäärä tiedossa. Pikainen päätös, jonka tein eräänä kevättalven yönä on nyt siinä pisteessä, että matkakuume on päässyt nousemaan huippuunsa ja kolme kuukautta Kiinaa on jo käsillä.

Kaikki alkoi siis, kun yliopiston netti-ilmoitustaululle oli eräänä iltana ilmestynyt viesti, että vielä kahdelle lääketieteen opiskelijalle on tilaa akupunktiokurssille Kiinaan seuraavana syksynä. "Nopeat syövät hitaat" -periaatteella jaettaisiin paikat. Illan ja yön mietin ja surffailin netissä tietoa etsien ja seuraavana aamuna laitoin sähköpostia, josko minä mahtuisin matkalle mukaan. Pieni seikkailu uudessa maassa kuulosti kivalta ja valmistumisen venyminen puolella vuodella ei vaikuttanut pahalta, joten hetken mielijohdetta seurasi innostus, joka on nyt muutaman kuukauden ajan päässyt kasvamaan.

Passi on uusittu ja viisumi hankittu, matkaoppaita sekä pari kirjaa kidutetuista lähetyssaarnaajista luettu, olympialaisia sekä muita Kiina-ohjelmia katseltu, Google Earthilla Shanghain katuja tutkittu, asunto järjestetty, lennot ajoissa tilattu, matkalaukut sekä kamera ja kannettava tietokone ostettu, erilaisia kommentteja akupunktiosta kuunneltu, kavereita ja perhettä hyvästelty... Valmistautuminen alkaa siis olemaan loppusuoralla ja jäljellä enää tavaroiden pakkaus sekä lähtö reissuun. Perjantaina iltapäivällä lähtee juna Helsinkiin ja lauantai-iltana nousee Finnairin kone kohti Shanghaita, jonne aikaisin sunnuntaiaamuna saapuu kolme lääkärinalkua Kuopiosta. Edessä kolmen kuukauden kurssi kiinalaisen lääketieteen saloja ja uusia näkökulmia lääkärin työhön sekä seikkailua Kiinassa.

Jännittää jo vähän...









ilta ennen lähtöä matkalaukku jo lähes pakattuna...